Leijahiihto- ja Leijalautailukurssit

Intro

Tutki ja tutustu hauskaan lajiin  yksinkertaisesti, turvallisesti ja edullisesti. Jopa 10 hengen  ryhmässä tai vaikka vain kaksistaan. 1-2 tunnin Intron ajatuksena on tutustuttaa sinut leijan lennätyksen perusteisiin, välineisiin ja leijalautailun perusteisiin ideana. Kaveriporukassa, puolison kanssa tai vaikka firman  palaverin epävirallisempana osana.

Kite riding skills - leijahiihdon peruskurssi

Leijahiihto suositellaan aloitettavan leijahiihto-/leijalautailukurssilla, jonka aikana opitaan tehokkaasti ja turvallisesti  tarvittavat tiedot ja taidot itsenäiseen harrastamiseen. Kurssilla  opitaan tekemällä ja leijan lennätys aloitetaan lähes välittömästi. Peruskurssille osallistuminen ei vaadi aikaisempaa kokemusta leijoista tai leijalautailusta eikä Intron käymistä.

Peruskurssi pidetään kahdessa osassa, joiden kummankin kesto on noin 2-3 tuntia riippuen olosuhteista ja oppilaiden halusta pidentää toisen osan ajoaikaa. Ensimmäinen osa sisältää perusasiat lajikohtaisesta turvallisuudesta kuten harrastuspaikkojen ja välineiden turvallisuus sekä toimiminen hätätilanteessa, perustietoutta säästä, välinetietoutta ja leijan lennättämisen perusteet.

Kurssin toisessa osassa keskitytään leijalla liikkumiseen ja harjoituksina ovat liikkeelle lähteminen, pysähtyminen, kääntyminen,  luoviminen ja väistämissäännöt. Kurssien aikana saat myös vinkkejä juuri sinulle sopivista välineistä tai tietenkin opetuksen myös omilla  välineilläsi.

Kaikilla kursseilla on säävaraus kurssin pitämiseen, että voidaan harjoitella mahdollisimman tehokkaasti ja turvallisesti. Tuuli vaatimuksena on 3-8m/s ja talvella -15C on pakkasraja, jota kylmemmällä kelillä kurssia ei pidetä.

Peruskurssin käyneille järjestetään jatkokursseja, joilla keskitytään kehittämään leijan hallintaa ja leijalla liikkumista sekä käydään läpi leijalla hyppäämisen perusteet.  Pidemmälle ehtineille harrastajille järjestetään räätälöityjä tekniikka- ja temppukursseja.

Peruskurssille osallistuaksesi tarvitset vain talviulkoiluvaatteet sekä omat laskettelu-, telemarksukset tai lumilaudan. Myös oma kypärä  on suositeltava, mutta sen saa myös kurssin ajaksi ohjaajalta. On hyvä  myös tarkistaa oma vakuutusturvasi.

Kursseille voit osallistua yksin, kaveri-, harrastus- tai työporukalla.

H2O intro -  perehdytys vesillä leijalautailun jo talvella aloittaneille

Kun leijahiihdon perusteet ja tietyn tason  ajovarmuus on saavutettu talvella, voidaan helpommin aloittaa  vesiharrastaminen. Laji on selvästi vaativampi vedessä ja opettelu  vaatii hyvät olosuhteiden tuntemuksen. Veteen siirtymiseen tarjoamme oman leijan omistavalle laudan ja tarvittavat perusvälineet.  Tarvittaessa voimme lainata myös leijaa kanssamme tehtävää vesiharjoittelua varten. Kurssin jälkeen hallitset vedessä tapahtuvaa  harrastamista varten tärkeät perusasiat kuten bodydragin, leijan vedestä nostamisen, liikkeellelähdön ja vedessä pelastautumisen leijan kanssa.

Intro to H2O kurssit 1-2 hengelle.

H2O riding skills - leijalautailun peruskurssi kesällä

Leijalautailun peruskurssille osallistuminen ei vaadi aikaisempaa kokemusta leijoista tai leijalautailusta eikä Intron käymistä.

Kesän peruskurssi sisältää samat perusteet kuin talvikurssikin eli perusasiat lajikohtaisesta turvallisuudesta kuten harrastuspaikkojen ja välineiden turvallisuus sekä toimiminen hätätilanteessa, perustietoutta säästä, välinetietoutta, leijan lennättämisen perusteet, väistämissäännöt ja leijalla liikkeellelähdön ja liikkumisen perusteet.

Kesäkurssilla keskitytään erityisesti vesillä tarvittaviin taitoihin kuten leijan käsittely vedessä, bodydrag, pelastautuminen vedessä ja liikkeellelähdön perusteet.

Kurssien aikana saat myös vinkkejä juuri sinulle sopivista välineistä tai tietenkin opetuksen myös omilla  välineilläsi.

Kesäursseilla on säävaraus kurssin pitämiseen, että voidaan harjoitella mahdollisimman tehokkaasti ja turvallisesti. Tuuli vaatimuksena on 3-8m/s.

Peruskurssin käyneille järjestetään jatkokursseja, joilla keskitytään kehittämään leijan hallintaa ja leijalla liikkumista sekä käydään läpi leijalla hyppäämisen perusteet.  Pidemmälle ehtineille harrastajille järjestetään räätälöityjä tekniikka- ja temppukursseja.

Peruskurssille osallistuaksesi tarvitset vain uimapuvun ja mielellään kohtuullisen uimataidon. Mikäli omistat oman märkäpuvun, kelluntaliivit ja vesille sopivan kypärän on ne hyvä ottaa mukaan. On hyvä  myös tarkistaa oma vakuutusturvasi.

Kesäkurssit pidetään 1-2 hengen ryhmissä.

Kurssien hinnat

Intro: 20 € / henkilö / tunti. Neljää henkeä suuremmille ryhmille tarjous osallistujamäärän mukaan.

Kite-riding skills - peruskurssi talvella: Leihahiihtokurssi 40 € / tunti / henkilö. Opetus tapahtuu 1-4 hengen pienryhmissä. 

H2O Intro - kurssi: 40 € / tunti / henkilö, 1-2 hengen ryhmille.

H2O riding skills - peruskurssi kesällä: 50 € / tunti / henkilö, 1-2 hengen ryhmille.